Propagandasota ahtaajien työtaistelun ympärillä on saanut aikaan melkoisen sotkun. Toimittajat ovat nielaisseet karvoineen päivineen EK:n tuulesta tempaistut laskelmat satamalakon vahingoista.
Tehdäänpä vähän laskuharjoituksia mittasuhteiden näkemiseksi. Vientiteollisuus puhuu aivan pokkana yli sadan miljoonan euron päivätappioista kun tavara ei liiku. Pelkästään paperiteollisuus, joka on merkittävä omistaja ahtaajafirmoissa, väittää kärsivänsä yli 30 miljoonan euron menetyksistä päivässä.

Jouni tuossa vieressä kirjoitti Ahtaajien lakosta. Se tosiaan on herättänyt poikkeuksellisen voimakkaan vastustuksen laidasta laitaan. Useimmat pitävät ahtaajien pyyntöjä kohtuuttomina ja lakkojohtoa suhteellisuudentajunsa menettäneinä. Yleisesti paheksutaan että pieni ryhmä pystyy jarruttamaan tuntuvasti koko maan vientiä ja tuontia nyt kun muutenkin menee huonosti.

Suomi on muuttunut parinkymmenen vuoden aikana. Olemme matkanneet yhteisöllisyydestä yksityiseen sellaista vauhtia että heikompaa hirvittää. Jokainen kuvittelee tulevansa uskollaan onnelliseksi tarvitsematta muita ympärilleen.
En kaipaa konsensuksen pakkopaitaa, mutta ihmetellä täytyy myös nykymenoa. Kaikki jotka yrittävät nostaa päätään puolustaakseen asemaansa lytätään julkisuuden tuomioistuimessa. Kateus ja kauna muita kohtaan ovat käsin kosketeltavia.

Auto- ja kulljetusalan työntekijäliitto AKT on menossa lakkoon. Asiasta on noussut kauhea poru. Pientä SAK-laista ammattiliittoa syytetään kaikilla rintamilla vastuuttomasta toiminnasta. AKT:n katsotaan avainryhmänä halvaannuttavan yhteiskunnan toiminnan ja hakevan jäsenilleen liian kovilla otteilla kohtuutonta etua.

Olen lyhyen ajan sisällä joutunut huomaamaan ties kuinka monta kertaa, että valtio emme todellakaan ole me, enkä siis minäkään, vaikka niin väitetään.

Juuri kun olen päässyt moittimasta suomalaisia urheilijoita sisuttomiksi ja suomalaisia urheilujohtajia rintamakarkureiksi, kaikki muuuttuu, kun naiset hiihtävät ja pelaavat itsensä mitaleille.
Samalla myös etukäteen epärealistisena pidetty 12 mitalin tavoite täyttyi tuplaten: naisten jääkiekkojoukkueessahan on 20 pelaajaa ja viestijoukkueessa neljä hiihtäjää. Kun tähän lisätään Pietu Piiraisen lumikouruhopea, on mitaleja koossa jo 25! Menestys on näkökulmakysymys.

Suomalaisten urheiijoiden menestys tai paremminkin menestymättömyys jaksaa puhuttaa. Kun muiden maiden kilpailijat osaavat sijoittaa parhaat suorituksensa vuoden tärkeimpiin hetkiin, suomalaiset eivät tahdo saada itsestään mitään irti.
Katselin televisiosta kun kanadalainen jäätanssipari lähti johtajana kisan ratkaisseeseen vapaaohjelmaan. USA:n pari oli heitä ennen tehnyt huippusuorituksen ja siirtyneet kisan johtoon kovilla pisteillä. Täpötäysi kotiyleisö huusi palkeet suorana kannustusta ja vaati onnistumista.

Minulla oli eilen tilaisuus todistaa VR:n nykytilaa Pasilan asemalla. Olin saattamassa äitiäni pohjoisen pikajunaan, jota ei saatu liikkeelle Helsingin päärautatieasemalta. Aikataulu venyi viiden ja kymmenen minuutin pätkissä. Lopulta yli tunnin odottelun jälkeen Pendolino suostui saapumaan ensimmäiselle pysäkilleen.

Vihreät ovat selvästi puritaanisin puolue vaikka heidän vaalisloganinsa muuta väittävät. Vihreiden moniarvoisuus näyttää koskevan vain heidän itsensä sanelemia ja määrittelemiä asiota. Määrittelyn ulkopuolelle jäävä toiminta halutaan kieltää vaikka pakolla. Tiivistettynä vihreiden sanoma on: haluamme kieltää kaiken sellaisen mikä ei ole meidän ja kannattajiemme mielestä kivaa tai sopivaa tai oikein. Osittain politiikka on aina tätä. Jokaisella puolueella on omat ohjelmansa, tavoitteensa ja ideologiansa.

Kaikkien, jotka haluavat tietää, mitä median maailmassa tapahtuu, tulisi lukea keminmaalaisen Tanja Aitamurron tuore raportti yhdysvaltalaisesta mediasta. Kymmenen väitettä journalismin tuhosta – ja miksi niistä ei kannata huolestua julkaistiin maanantaina Helsingissä. Selvityksen löytää Helsingin Sanomain Säätiön verkkosivuilta osoitteesta http://www.hssaatio.fi/projektit_toteutuneet.html.