Nykyinen kehitysapu on paljolti epäonnistunut ja ollut jopa haitallista kehitysmaiden asukkaille. Pahinta on vastikkeettoman rahan passivoiva vaikutus. Oma viljantuotanto ei kiinnosta, koska kehitysapuviljan saa mitään tekemättä. Maiden omat ponnistelut koulutuksen eteen tai kaivojen rakentamiseksi hiipuvat. Kehitysmaiden eliitti korruptoituu ja anastaa suuren osan rahoista.
Suomi on antanut merkittävää kehitysapua mm. Tansanialle 1970-luvulta alkaen. Samassa ajassa maan väkiluku on kasvanut viisinkertaiseksi 39 miljoonaan. Länsimaisen lääketieteen käyttö vaikuttaa väestönkasvuun, koska se vähentää lapsikuolleisuutta ja pidentää elinikää. Tästä aiheutuva väestöräjähdys luo enemmän kurjuutta kuin mikään apu voi parhaimmillaankaan sitä vähentää. Väestöräjähdyksellä on merkityksensä myös maapallon ympäristön tuhoutumiseen - sitä enemmän mitä enemmän köyhyys vähenee.
Samalla tavalla pakolaisuuden ja siihen liittyvän siirtolaisuuden nimissä aiheutetaan enemmän haittaa kuin hyötyä kehitysmaille. Samaan aikaan kun maahanmuuttajilla on sopeutumis- ja työttömyysongelmia, ovat heidän kotimaansa entistä suuremmassa kurjuudessa koulutetun väestön siirtyessä EU-maiden työvoimareserviksi. Diktaattorit pääsevät eroon heille kiusallisesta väestöstä. Epätoivo lisääntyy kehitysmaissa, joista halutaan pois, koska muutkin ovat lähteneet. Eurooppaan muuttopaineet kasvavat, koska väestöräjähdys vie elämisen edellytykset Afrikassa.
Jo nyt neljä viidesosaa kehitysavusta menee hukkaan tai on jopa haitallista. Ulkomainen apu päätyy aivan liian usein kehitysapueliitille, korruptioon ja rikollisille. Afrikassa on aikuisia, joiden ammattina on kummilapseus. Kummilapsimafiat piirrättävät kouluissa piirustuksia Eurooppaan lähetettäväksi. Euroopasta lähetettävä sukulaisapuraha johtaa joutilaisuuteen Afrikassa.
Orpolapsien koulutukseen tarkoitetut avustukset päätyvät eliitin lasten kouluttamiseen ulkomailla. Vaatelahjoitukset päätyvät kirpputoreille, joista köyhistä köyhimmät ostavat vaatteensa. Rahoja tuhlataan toisarvoisiin hankkeisiin, joista ulkoministeriön rahoituslistat antavat surullisia esimerkkejä. Luettelot osoittavat, ettei järkeviä hankkeita riitä, jolloin turhakin saa julkista rahaa. Ilmainen raha luo kuvan, että eurooppalaisilla riittää rahaa ryöstettäväksi asti. Todellisen rasismin kokee musungu (valkoinen mies) kulkiessaan yksin Afrikassa.
Kehitysapuvarojen merkittävä lisääminen vain lisäisi ongelmia, eikä todellista hyötyä siitä olisi muille kuin kehitysavusta eläville länsimaisille auttajille ja kehitysmaiden omalle eliitille.
Totta on, että kolonialismi jatkuu Afrikassa edelleen. Kehitysapu voitaisiin siis katsoa korvaukseksi suurten monikansallisten yritysten tekemälle riistolle. Mutta riistäjät ja avun antajat ovat eri tahoja. Siksi on rehellisempää siirtyä Afrikassa yhteisvaluuttaan, esimerkiksi Etelä-Afrikan randin ympärille. Valuuttakursseja voidaan korjata 20-50 % tai kaikille Afrikasta vietäville tuotteille voidaan määrätä YK:n toimesta suuret vientitullit. Näin afrikkalaiset saavat oikeudenmukaisemman hinnan omista luonnonvaroistaan ja tuotteistaan ja he voivat ostaa halvemmalla tarvitsemiaan länsimaisia tuotteita. Myös meille suomalaisille on rehellisempää maksaa oikea hinta kuin antaa köyhäinapua.
Nuorten koulutusohjelma
Afrikassa ja afrikkalaisessa elämäntavassa on paljon hyvää. Meillä eurooppalaisilla ei ole oikeutta mestaroida heidän elämäänsä, vaan heidän on itse otettava vastuu kokonaan omiin käsiinsä. Kyse ei ole siitä, onko eurooppalaisilla valtioilla varaa kehitysapuun vaan siitä, että afrikkalaisten oman edun kannalta on parempi, ettei rahaa lyhytaikaisen kriisiavun lisäksi anneta lainkaan. Toki afrikkalainen eliitti ottaa vastaan kaiken ilmaiseksi saatavan rahan ja itse asiassa haluaa sitä koko ajan lisää, mutta niin tekisi kuka tahansa suomalainenkin, jolle annetaan vastikkeetonta rahaa.
Kehitysapu ja pakolaisjärjestelmät pitää ajaa alas ja niiden tilalle on luotava nuorten koulutusjärjestelmä, jossa afrikkalaiset nuoret tulevat opiskelemaan Eurooppaan ja Amerikkaan ja saamaan täällä työkokemusta 1-5 vuoden ajan. Tähän on hyvät edellytykset, koska englannin ja ranskan kielen taitoisia nuoria on paljon Afrikassa. Opiskelijoista kolme neljäsosaa tulee olla tyttöjä ja naisia. Miesten koulutus ei ole yhtä tärkeää, mutta heidänkin on opittava ymmärtämään naisten tasa-arvoisen elämän edellytykset.
Nuoret eivät asuisi oppilasasuntoloissa eivätkä omissa kodeissaan, vaan heidät asutettaisiin suomalaisten ja muitten eurooppalaisten kotona vaihto-oppilasjärjestelmän tapaan. Valtion kannattaa avustaa tällaista kotiasumista, koska uuden koulutusjärjestelmän kustannukset ovat vain murto-osa nykyisestä kehitys- ja pakolaisavusta.
Järjestelmän toimivuus edellyttää pakkoa palata takaisin kotimaahansa. EU:n alueelle, Amerikkaan eikä Australiaan saa jäädä millään perusteella, ei edes avioliiton kautta. Rakastuneet monikulttuuriparit voivat mennä koulutetun kotimaahan yhteiselämään. Lyhytaikainen vierailu täydennyskoulutus- tms tilanteita varten toki hyväksytään. Koulutusjärjestelmää rikkoneille annetaan 15 vuoden maahantulokielto kaikkiin järjestelmän maihin. Kyse ei ole ihmisten syrjinnästä, vaan oikeudesta saada ilmainen koulutus Euroopassa.
Kotimaahan palanneet nuoret ottavat vastuuta omasta maastaan ja auttavat parhaiten kehitysmaata eteenpäin valitsemalla eurooppalaisesta elämäntavasta juuri heille vanhaan kulttuuriinsa parhaiten sopivat asiat. Kaikkea täällä koettua ei todellakaan voida pitää suurena viisautena. Näin Afrikalle luodaan mahdollisuus selviytyä omin avuin juuri heidän yhteiskuntiinsa parhaiten sopivilla tavoilla.
Kehitysavun antaminen budjettiin erittäin haitallista
Suomen valtion tehtävänä on ensisijaisesti hoitaa suomalaisen yhteiskunnan palvelut. Verorahoilla on katettava tähän myös välillisesti kuuluvat maksut kuten YK- ja EU-jäsenmaksut. Sen sijaan kehitysapuun käytettävät varat ovat ylimääräisiä menoja, joiden tarkoitus on auttaa saavuttamaan parempaa elämää kaikille maapallon asukkaille.
Suomen julkinen velka on 84 miljardia euroa. Valtion velka kuusinkertaistui 15 vuoden aikana. Tämä tarkoittaa, että olemme eläneet yli varojemme eli siirtäneet osan kulutustamme tulevien sukupolvien maksettaviksi. Julkinen kehitysapu oli toissa vuonna 830 miljoonaa euroa. Voimme siis ajatella, että olemme määränneet tulevat sukupolvet maksamaan antamamme kehitysavun.
Rahaa meillä toki on riittänyt myös rikkaitten avustamiseen. Maksammehan vuosittain sähkön hinnassa enemmän tukea rikkaille sijoittajille kuin maamme kehitysapu on ollut viime vuosina.
Tällaista päättelyä voidaan vastustaa sillä, ettei rahalla ole korvamerkkiä. Tosiaankaan ei voida sanoa, kuinka paljon esimerkiksi perintöveron tuotto on lisännyt vanhusten palveluja Suomessa. Mutta yhtä vaikeaa on osoittaa, että kehitysmaan budjettiin laitetut varat ovat mitenkään parantaneet kehitysmaan asukkaiden elämisen edellytyksiä. Helpommin voidaan osoittaa, että kehitysapuvaroilla on hankittu aseita, maastoautoja ministereille tai että rahat on käytetty eliitin hyvinvoinnin edistämiseen ja korruptioon. Budjettiin annettua kehitysapua on hyvin vaikeaa vähentää, vaikka maa vaurastuisi. Tästä on hyvä esimerkki Uganda, jossa kehitysapurahaa käytetään ylisuuren hallinnon ja armeijan pyörittämiseen sekä ministereille ja kansanedustajille ostettuihin maastoautoihin.
Pauli Vahtera
Artikkelin kirjoittaja on kiertänyt reppumatkailijana kahdeksassa eteläisen Afrikan maassa ja yrittänyt Tansaniassa pelastaa 12-vuotiaan tytön joutumasta 49-vuotiaan miehen kuudenneksi vaimoksi vuohiin vaihdettuna. Tämä juttu on kirjoitettu toukokuussa 2007. Luvut tarkistettu. Ensijulkistus.
Vihdoinkin
kommentti, joka avaa keskustelun kehitys- ym. apujen väärinkäytöksistä. Minulla on vastaavaa kerrottavaa, olen ollut työssä Afrikassa.
Joten palaan areenalle.
Eeva-Liisa Sjöholm
Afrikan apu
Kiitos Pauli Vahtera kritiikistäsi ja parannusehdotuksista.
Olen ollut Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijänä Namibiassa. Allekirjoitan mielipiteesi kaikilta osin.
Minulla on lista kokemuksia korruptiosta, varastamisista, väärinkäytöksistä ym. vääryyksistä, mutta tässä yhteydessä en luettele niitä, totean vain, että niitä on paljon ja ne tukevat kirjoitustasi.
Kuitenkin erittäin mainitsemisen arvoista on, että ne organisaatiot, jotka auttavat Afrikkaa, tietävät väärinkäytöksistä, mutteivät puutu niihin. Räikeä esimerkkitapaus voisi olla tietyn seurakuntakoulun kummilapsiprojekti, kun lahjoittajille ei kerrota, että ko. rahat on varastettu kohteessa. Minusta on törkeätä antaa lahjoittajien olla tästä tietämättömiä ja antaa lahjoittajien jatkaa tunteisiin vetoavaa avustustehtäväänsä.
Jos afrikkalaisia todella halutaan auttaa, miksei nykyistä, huonoksi todettua käytäntöä haluta muuttaa
Ehkäpä siksi, että kotimainen organisaatio voi ylläpitää itseään niillä avustuksilla, joita saavat kun pyörittävät lähetys- ja avustustyötä. Tai siksi, että kentälle lähtevät avustus- ja lähetystyöntekijät voivat asua ja elää luksuselämää, mihin heillä kotimaassa ei ole mahdollisuuksia. He käyvät Sheraton- tasoisissa hotelleissa hemmottelulomilla, safareilla ja matkoilla, joista muuten voisi vain uneksia. Lähetys- ja avustusorganisaation ylläpitoon menee euro poikineen ja sen ruokkiminen näyttää olevan itsetarkoitus. Se apu, mitä menee oikeasti perille, on hyttysen ininää.
Parannusehdotuksesi on loistava. Se tai senkaltainen on mielestäni ainut, jolla Afrikkaa voidaan auttaa, jos tarkoituksena on auttaa heitä.
Eeva-Liisa Sjöholm
Kiitos palautteesta Eeva-Liisa Sjöblom
Kirjoitukseni julkistus viivästyi, kun se ei kelvannut aiemmin kellekään. Sain mm. perusteluja, että kirjoitus on rasistinen. Tämä rasismikeskustelu Suomessa on ylittänyt kaiken kohtuuden. Minut ryöstettiin Keniassa ja varmasti sen takia, että olin valkoinen. Monissa paikoissa minulle huudettiin ja buuattiin. Kun olin paikallisen ystäväni kanssa illallisella Arushassa, oli meidän kuljettava 200 m matka hotelliini taksilla. Ystäväni tulkkasi, että taksimiehet puhuivat siitä, kuka kolkkaa minut ja vie rahani ja jättää jonnekin oman onneni nojaan.
Minua pelotti kuljeksia sen verran, etten halunnut juoda edes olutpulloa illallisella. Halusin olla skarppi kaikissa paikoissa. Kolmen kuukauden alkoholitauko teki tehtävänsä. Kun tulin Suomeen, alkoholi ei enää maistunut. Ensimmäisestä matkastani on kulunut 2,5 vuotta ja alkoholia olen nauttinut lasillisen joissakin juhlallisissa tilanteissa.
Matkani ovat olleet mielenkiintoisia ja kiehtovia. Lähden varmaan syksyllä takaisin, nyt Länsi-Afrikkaan. Huomasin, että afrikkalaiset ovat onnellisempia kuin me eurooppalaiset, vaikka aineellisesti heillä oli paljon vähemmän. Tämän onnellisuuden haluamme tuhota viemällä sinne oman elämäntapamme. Olen verrannut elintapojen eroja kirjoituksessani Minun Afrikkani, joka on julkaistu myös netissä http://tilisanomat.fi/lehti/article.php?catid=14&artid=225&v=2007
Monet ravintolat ja majapaikat, joissa kävin, olivat valtion virkamiesten omistamia. Minulle tämä oli osoitus kehitysapurahojen varastamisesta, sillä eihän virkamiehen palkoilla mitään majataloja osteta.
Pauli Vahtera
Rumarillumarei ja molskis!
Rumarillumarei ja molskis! Kaoko mölähtöö ja pontikkata tiputtoo. Mie, enkelj ja mehtäneuvos kirjotin sen teile tsätinä hetj. Rajavartija Anatoli Rambov onj paekala kansa, jättänä vaemonsa Pampolan muitennii avrikkalaesten akkaen seurraan Venäjän puolele mistä se ite tarpo tänne suolapalloo mukana. Antoli tokassoo jotta akka kunj akka musta taekka valakonen ee se siitä kummene. Joo, immeisten tasola rakkaos ja katalluus on kaekkiala samanlaesta. Vahterale Kaoko tarjoes ryypyn tieton julukistamisesta vuanj kunj se raetistu kunj näkj mikä on tottuus.
Realismi ei ole rasismia
Mikähän lehmä lienee ojassa sellaisella, joka väittää kirjoitustasi rasistiseksi. Sehän on kokemuksiisi perustuva ehdotus miten afrikkalaisia pitäisi auttaa, jotta he tulisivat autetuiksi. Minusta kirjoituksesi on realismia, jokainen joka käy Afrikassa ja pitää silmänsä auki, tietää sen. Avustusjärjestöjen pitäisi uskaltaa kohdata tosiasiat, eikä lillua illuusioissa.
Näitä illuusioita käytetään rahankeräyksissä vetonauloina, että saadaan ihmiset lahjoittamaan.
Kuten kirjoitin, olin kristillisen järjestön lähetti. Suomen Lähetysseura on tehnyt Namibiassa lähetystyötä jo 150 vuotta. Paikalliset eivät enää halua evankeliumia; he haluavat rahaa. Lähetystyöntekijä on väline, jolla sitä voi saada. Näin heitä on opetettu vuosikymmenien aikana. Lähetystyöntekijöillä on paikallisiin nähden erittäin vauras elämä, joka on omiaan lisäämään sitä käsitystä, että valkoinen on kävelevä pankki. Kollegani totesivat naureskellen, että afrikkalaiset mieltävät lähettien tulevan sinne rahaputki kainalossa. Toinen pää avataan Suomessa ja toinen pää sylkee seteleitä heidän taskuihinsa. Kollegani, joka oli työskennellyt siellä vuosia, totesi afrikkalaiseen kulttuuriin kuuluvan rahan varastaminen. Kun sitä on saatavilla, kasasta otetaan, koska muutkin ottavat. Ei vain valtion virkamiehet, vaan myös kirkon esimiesasemassa olevat, joilla on pienempi palkka kuin valtion virkamiehillä, elävät vauraasti. Heillä on paikkakunnan parhaat talot ja heidän lapsensa opiskelevat yliopistoissa ja ulkomailla.
Kirjoitat ”Huomasin, että afrikkalaiset ovat onnellisempia kuin me eurooppalaiset, vaikka aineellisesti heillä oli paljon vähemmän.” Ehkäpä juuri siksi. Raha on sekoittanut länsimaalaistenkin päät, miksei sitten sellaisten, jotka eivät ole sitä tottuneet käyttämään. Kun rahaa kannetaan heidän syliinsä vastikkeetta, ovat tulokset sitä mitä ne nyt ovat.
Hyvä työ ei ole sitä, että vasen käsi tietää mitä oikea tekee. Silloin auttaminen on väärin, kun ei vaadita raportointia, miten ja mihin avustukset käytetään. Vastikkeeton auttaminen on erittäin vastuutonta, se johtaa Afrikan yhä syvenevään kurjistumiseen ja on vain auttajan itsetunnon pönkittämistä. Olen ollut näkemässä ja kuulemassa, miten lähetit repostelevat tekemisillään. Auttamisen hyöty on toissijaista, kunhan saadaan pitkä lista nk. hyvistä töistä. Mitä järkeä on järjestää esim. tietokonekurssi, kun kaikilla osallistujilla ole työssään tietokoneita ja niillä joilla on, ei ole ko. ohjelmia. Näitä pitkän listan rustaavia lähettejä kiitellään ja heitä pidetään erinomaisina lähetystyöntekijöinä. Auttajat eivät näytä olevan kiinnostuneita Afrikan tilasta, sillä oikea auttaja ei haikaile sulkia hattuunsa. Yhteiskunnan pitäisi vaatia avustusjärjestöt avoimuuteen ja kohteitten avustukset nähtäviksi.
Toiminta on salaseuramaista, mm. lähettien vuosikertomukset pidetään salaisina. Miksi?
Avustusjärjestöjen pitäisi herätä Afrikan pahasti korruptoituneeseen ja yhä huononevaan tilanteeseen. Jos he oikeasti välittävät lähimmäisitään, he ovat valmiita muuttamaan toimintatapojaan. Koska heidän motiivinsa eivät ole puhtaat, kehitystä eteenpäin vievä kritiikki yritetään vaientaa. Tarkoitusperät ovat omahyväisiä, se on kaukana siitä kristillisestä työstä, mitä he julistavat. Kissa pitäisi nostaa nyt pöydälle. Keskustelu Afrikan auttamisesta pitäisi avata nopeasti ja realistisesti syvintä ydintä myöden ja jos sitä ei avata, se kääntyy kohta meitä vastaan.
Realismi ei ole rasismia
kommentin kirjoitti
Eeva-Liisa Sjöholm
Verovarojen jako kehitysapuna mitä järkevintä lopettaa
Vahtera ja Sjöholm puhuvat mitä tärkeintä asiaa. Kehitysapupolitiikka on yksi asia, joka pitäisi tosiaan nostaa isosti tapetille. Ei ole mitään järkeä mättää rahaa kehitysmaihin (myös oheiset esimerkit Afrikasta sen todistavat)kun sillä ei varsinkaan saada helposti pysyviä muutoksia siinä,
että köyhä kansanosa voisi oppia tuottamaan itselleen paremmat elinolosuhteet. Pahinta on, että suuri osa kehitysavusta kanavoituukin hyvin toimeentuleville.
Tässä idea tutkijoille; kartoittakaa kaikki Suomen valtion maksama ja ev.lut.kirkon maksama ja viemä kehitysapu (lut. kirkko kerää Suomessa verotuloa)
ja tarkat tiedot kohteista. Sen jälkeen suoritetaan tuottavuusanalyysi, jonka surkea tulos julkistetaan veronmaksajille.
Ms Väänänen
Ms Väänänen
Olen kanssasi samaa mieltä; Verovarojen käytön jako kehitysapuna pitäisi lopettaa. Myös erilaisten lahjoitusten ja keräysten saldot, avustuskohteet ja jako pitäisi olla julkista ja läpinäkyvää. Rahojen tulisi olla korvamerkittyjä ja tiukassa kontrollissa, niille vastuuhenkilöt ja "perillekuljettajat", joilla on raportointivelvoite. Jos kohdemaassa pitää ostaa tavaroita, vastuuhenkilöt huolehtivat niiden hankinnoista perillä, siten tuetaan paikallista työllisyyttä. Kummilapsirahat myös kontrolliin, vastuuhenkilöt huolehtisivat koulumaksujen, -pukujen, -kirjojen, yms. hankinnoista ja jakamisesta. Rahojen valuminen vääriin taskuihin pitää pystyä estämään. Se vaatii asioihin tarttumista, viitseliäisyyttä ja organisaation muutosta, mutta jos tahtona on lähimmäisten auttaminen, jotain ehdottamani kaltaista pitää tehdä. Vero- ja keräysvaroilla ylläpidetään kalliita ja raskaita organisaatioita, jotka pyörittävät tehotonta, jopa haitallista avustusjärjestelmää.
Kummallista, eritoten nyt talouskriisin aikana, että yhä niukkenevia verorahojamme sallitaan käytettävän näiden muhkeitten organisaatioiden ylläpitoon ja halutaan ehdoin tahdoin valuttaa silkkaa rahaa avustuskohteitten virkamiesten ja kirkon esimiesten taskuihin. Heidänkin ruokahalunsa kasvaa syödessä.
Eeva-Liisa Sjöholm
Kanava julkisuuteen
Olisi tarpeellista saada jokin kanava jolaa nämä saadan julkiseen keskusteluun. Edunsaajat tietysti vastustavat tätä, mutta voimistuva kansalaismielipide voidaan saada keskusteluun kun vain yritetään. Kehitysapukriittinen kansalaisjärjestö?
Kehitysyhteistyön on tuloksellista...
Mielenkiintoisia kommentteja ja kirjoituksia mutta niistä puuttuu peiliin katsominen.Syytetään vain muita. Mitä itse olen tehnyt asian hyväksi? Olenko ollut kehitysyhteistyön asialla omaksi iloksi vai oikeasti tukemassa? Miten usein olen vaatinut vastaanottavalta kumppanilta sitä sun tätä etuoikeutta ja näyttänyt näin mallia korruptiosta.
Olen pyörinyt useissa kehitysyhteistyöprojekteissa vuosien aikana ja en esim tunnista noita Namibiaan kohdistuneita syytöksiä...
Virheitä on myös toki monet järjestöt tehneet.Tämä johtuu usein siitä että täällä me päätämme mikä ja miten on kehitysmaalle paras... rakennamme tiilitehtaan paikalle jonka maanperä ei tiilentekoon sovellu...puhumme ympäristöhuollosta mutta järjestön oma talo ja työntekijät kuuluvat huonoihin esimerkkeihin.....Vältämme yhteistyötä muiden maassa toimivien järjestöjen kanssa ja jopa salaamme oman työmme.. haemme omaa etuammme..poljemme henkilökunnan palkkoja,johdamme miten sattuu...
Liian usein kehitysmaan ihmisten asiantuntijuuden kuuleminen,tarpeet jää toiseksi. On niin kiva toimia oman tahdon ja idean mukaan vaikka se osottautuisi huonoksi.Minkälaisia esimerkkejä olemmekaan kehitysmaan ihmisille.Toimimmeko avoimesti ja relusti itse !!
Kehitysmaihin tarvitaan osaajia,valitettavan usein osaamistaso tekijöillä ja täältä lähtijöillä ei ole riittävä taitoa kykyä ja osaamsiat vaan pelkää innostusta tai pakoa omasta huonosta työarjesta.
Timbuktu
Hej! Jag har skrivit en bok som jag rekommenderar "Timbuktu tur och retur" (2007), en reseskildring och reportagebok om Mali i Västafrika. Boken innehåller beskrivningar om olika kulturer, historia, religion, samhälle, musik och fakta. Illustrerad med 140 stora färgbilder.
Jag tror att den passar bra för kunskapsintresserade för att i en enda bok kunna samla mycket information om ett land vars många traditioner sträcker sig över hela Västafrika.
Så här ser boken ut: http://www.colten.se/text1_14.html
http://www.interbib.se/default.asp?id=56559&ptid=5077
http://www.maliskonsulat.se/resetips.htm
Suomeksi:
http://www.keketop.com/index.php?option=com_content&view=article&id=71&I...
Med vänliga hälsningar
Tarja Salmi-Jacobson tahidor@yahoo.se
Jan
Joku anonyymi tuossa ylhäällä kritisoi kritiikkiä ja kyselee, "toimimmeko avoimesti ja reilusti itse".
Toisin kuin tämä anonyymi, joka ei muka ole Namibiassakaan mitään ongelmia havainnut, Vahtera ja Sjöholm esiintyvät omilla nimillään, eivätkä todellakaan ole jääneet lepäilemään laakereillaan nostaen isoa palkkaa hienoissa hotelleissa.
Minulle ainakin herää melkoisia epäilyksiä tuollaisten anonyymien huutelijoiden todellisista motiiveista: kaikki on hienosti, ja jos ei ole, niin ongelmat ovat länsimaalaisten syytä. Kenties pitäisi antaa vähän lisää rahaa järjestöille, nudge nugde wink wink?
Totuushan on, että mikäli kehitysmaissa toiminta olisi järkevällä tolalla, niin ne olisivat nousseet kurjuudestaan jo moneen kertaan, vieläpä ilman kehitysapuakin.
Mutta aivan lopuksi haluan kiittää Paulia ja Eeva-Lisaa aktiivisuudesta ja avoimuudesta. Jos maailma joskus pelastuu, niin se pelastuu juuri teidänlaistenne ihmisten ansiosta!
Luettuani Seuran artikkelin
vedän pois Eeva-Liisalle esittämäni kysymyksen, sillä artikkelista saa käsityksen, että Eeva-Liisa kyllä koetti selvittää talousasioita. Kaija Pett
Kirjoita uusi kommentti