Propagandasota ahtaajien työtaistelun ympärillä on saanut aikaan melkoisen sotkun. Toimittajat ovat nielaisseet karvoineen päivineen EK:n tuulesta tempaistut laskelmat satamalakon vahingoista.
Tehdäänpä vähän laskuharjoituksia mittasuhteiden näkemiseksi. Vientiteollisuus puhuu aivan pokkana yli sadan miljoonan euron päivätappioista kun tavara ei liiku. Pelkästään paperiteollisuus, joka on merkittävä omistaja ahtaajafirmoissa, väittää kärsivänsä yli 30 miljoonan euron menetyksistä päivässä.
Unohdetaan armollisesti, että lakon takia viivästynyt toimitus ei suinkaan ole tappio vaan ainoastaan tuotantoketjun tilapäinen häiriö ja viivästys. Hyväksytään tappioväitteestä huolimatta tuo 30 miljoonaa annettuna peruslukuna.
Lakossa olevia ahtaajia on noin 3000. Jos jokaiselle maksettaisiin kerralla 9999 euroa bonusta työtaistelun lopettamisesta, paperiteollisuus kuittaisi senkin jälkeen vielä yhden euron päivävoiton per capita. Siitä kertyy saatavaa viivan alle 3000 euroa eli yhden ahtaajan keskimääräisen kuukausipalkan verran.
Tämän jälkeen teollisuudella olisi 364 päivää aikaa takoa ilman häiriöitä 30 miljoonaa voittoa joka ainoa vuorokausi. Jos taas koko vientiteollisuuden päivämenetykset olisivat tuo ilmoitetut sata miljoonaa, ahtaajien vaatimusten ja väitettyjen tappioiden välinen epäsuhta rävähtäisi entistä käsittämättömämmäksi. Yhdellä päivämenetyksellä kaikille 3000 ahtaajalle voitaisiinkin jo maksaa ylimääräinen vuosipalkka.
Kun ahtaajat eivät kuitenkaan vaadi vuosipalkkaa tai edes euroa vaille kymppitonnin bonuksia, vaan paljon vähemmän, niin miksi tavara ei sitten liiku satamissa? Työnantajan jääräpäisvyyden vuoksi. Se pelottelee jättimäisillä kansantalouden menetyksille pohjatakseen teollisuuden siirtoa muualle. Se lietsoo yhtä ammattiryhmään kohdistuvaa kateutta, sillä perusteella, että joku on joskus satamassa onnistunut saamaan peräti 4000 euroa bruttopalkkaa kuussa.
Mutta mitä tapahtuukaan, kun joku ihmettelee Fortumin tai Sampon optiovoittoja? Silloin vuorineuvosten armeija ilmestyy kuin taikaiskusta julkisuuteen moittimaan kansaa kateudesta, vaikka perustellulle ihmettelylle on ollut vankat perusteet.
Sen sijaan optio- ja osinkomiljoonilla rikastuneet kannustinpalkkaiset näyttävät aivan aidosti kadehtivan tuulessa ja tuiskussa kolmivuorotyötä painavaa satamajätkää, jonka vaatimukset ovat kahvirahaa teollisuudelle.
Kuten jokainen voi edellä esitetyistä luvuista nähdä, AKT:n duunarit eivät aiheuta Suomelle vahinkoa, sen tekevät vuorineuvokset ihan itse.







Kirjoita uusi kommentti