Suomalainen yritysjohto tolkuttaa globalisaation autuutta ja ainoaa vaihtoehtoa. Yrityksemme ovat muka niin kansainvälisiä, että ne eivät enää juuriaan kaipaa. Siivet selässään ne liihottavat maailman turuille jos niitä ei täällä totella.
Harva on kuitenkaan maailmalla pärjännyt. Nokia käytti mahdollisuuksien ikkunan hyväkseen 90-luvulla, kun se muita kehittyneemmän teknologisen osaamisensa avulla valtasi matkapuhelinmarkkinat. Silloinkin sen tuotekehityksestä ja teknisesti vaativimmista puhelimista vastattiin Suomessa.
Kotimaa ei globaalisaatiouskoon hurahtaneille kuitenkaan riittänyt, vaan yhtiö suuntasi niin sanotuille kehittyville markkinoille. Ennen vanhaan niitä tavattiin sanoa suoraan kehitysmaiksi. Kiinan ja Intian tyyppisille markkinoille alettiin liukuhihnalta työntää bulkkitavaraa, joihin alipalkatuilla ihmisillä oli varaa.
Tällaisia laitteita ei luonnollisestikaan ollut varaa tehdä enää Suomessa, jolloin Nokian kotimaiset alihankkijat joutuivat siirtämään tuotantoaan lähemmäs markkinoita. Siellä aidossa kilpailussa monelle on tullut äitiä ikävä.
Nokiallekin kävi miltei kalpaten. Entinen ykkönen ajautui halpatuotevalmistajaksi, jonka maine kehittyvillä markkinoilla (= läntiset teollisuusmaat) on surkea. Esimerkiksi Amerikassa Nokiaa pidetään korealaisena halpatuotteena, joka tekee puhelimia intialaiselle taksikuskeille. Harva arvonsa tunteva amerikkalainen moiseen värkkiin edes koskee.
Olen kirjoittanut parin vuoden aikana usein Nokian ongelmista mutta nyt vasta olen havainnut, että niistä vihdoin on alettu huolestua myös yhtiön kotimaassa. Nokian jo historian hämäriin painunut menestyskausi ilmeisesti sokaisi sulkemaan silmät todellisuudelta.
Kun syksyllä Nokia ilmoitti lopettavansa premium-liikkeensä maailman metropoleissa, meillä se noteerattiin pikku-uutisena. Todellisuudessa se oli nöyryyttävä takaisku maailmanvaltiaalle, jonka ei enää kannattanut pitää ykkösmyymälöitä, koska niissä ei käynyt käytännössä kukaan. Todistin itse tätä surkeutta New Yorkissa viime kesänä.
Nokia luulisi olevan varoittava esimerkki muille suomalaisille yrityksille. Yhtiö joka hukkaa identiteettinsä on maailmalla kaikkien tuulten pyöritettävänä. Ilman juuria ei synny brändiä ja ilman brändiä ei ole menestyvää myytävää. Kaikki tietävät, että Samsung on eteläkorealainen ja Apple yhdysvaltalainen mutta aika harva tietää että Nokia on suomalainen.
Tätä yksinkertaista asiaa eivät alemmuuskompleksiaan kärsivät suomalaisjohtajat tunnu ymmärtävän. Jokainen haluaa tunkea lähemmäs markkinoita muka paremman liiketuloksen toivossa. Tuskin kukaan on siinä onnistunut.
Suomalaisen raskaan teollisuuden lippulaivan Wärtsilän päätuotteet on tehty Suomessa mutta pian Kiinassa. Kohta yhtiö tulee identiteettinsä hukanneena verissä päin takaisin. Piskuinen muotoilun käynttikorttimme Marimekko loi maineensa yhden suomalaisen naisen luovuuden ja sinnikkyyden hedelmänä, mutta nyt yhtiön omistava pankkinousukas yrittää tehdä siitä kansainvälistä brändiä. Hukkaamalla kotimaisen yhteytensä Marimekko on kuin mikä muu mekko maailmalla tahansa eli yhtään mikään.
Milloin ymmärretään, että tällainen kansainvälistyminen on herrojen höpötyksistä huolimatta silkkaa humpuukia. Toivottavasti ennen kuin on myöhäistä.