Obama on oppivuotensa aikana tuottanut enemmän pettymyksiä kannattajilleen kuin peloittanut vastustajiaan. Nyt lähes 60 % prosenttia amerikkalaisista katsoo Yhdysvaltojen menevän päin prinkkalaa. Joukossa täytyy olla paljon myös Obaman äänestäjiä ja entisiä kannattajia.

Eniten ärtymystä herättää, että Obama on pelastanut pankit ja finanssilaitokset satojen miljardien valtionlainoilla samalla kun asuntoja pakkohuutokaupataan entiseen tahtiin ja työttömyys pysyy korkealla.

Amerikkalaista peloittaa eniten työpaikan menettäminen. Työttömiä on virallisten tilastojen mukaan 10 prosenttia työvoimasta. Oikeampi prosenttiluku on luultavasti 17 – 18.

Suurempi osa amerikkalaisista kuin koskaan on menettänyt uskonsa kansakunnan perus-instituutioihin: kongressiin, hallitukseen, korkeimpaan oikeuteen ja presidenttiin. Jopa usko Amerikan kapitalismiin on häviämässä. Periamerikkalainen elämänusko ja optimismi ovat vaarassa.

Obamaa ei toki voi syyttää kaikesta. Mutta Yhdysvalloissa presidentti ottaa kunnian saavutuksista ja vastuun tappioista. Se kuuluu viran luontaisetuihin. Obaman hokemaa muutosta ei ensimmäisen presidenttivuoden jälkeen näy missään; hänen nostattamansa toivo on häipynyt kuin aamun usva. Pitkäjännitteisyys ei ole amerikkalainen hyve. Kannattajien pettymys on raju.

Obama ei pelkää julkisuutta. Hänelle kertyi puheita ja muita esiintymisiä ensimmäisen virkavuoden aikana noin 570, mikä on Amerikan ennätys. Nytkin, nurkkaan ahdistettuna, hän heittäytyy taisteluun. Äskettäin antoivat Unionin tila- puhe ja suoraan televisioitu keskustelu republikaanien nokkamiesten kanssa presidentille uuden tilaisuuden vedota kansaan.

Obama on reivannut purjeensa kurssille, jota vastustajat kutsuvat populismiksi. Hän asettautuu nyt Amerikan keskiluokan puolesta puhujaksi. Työttömyys on hänen ensimmäinen huolenaiheensa.

Mitä enemmän tämä kultakurkku puhuu, sitä selvemmin korostuvat hänen heikkoutensa. Vasta nyt nähdään, että Obama on enemmän konservatiivi kuin pragmaatikko. Loistavana puhujana hän maalailee kauniita kuivia levein siveltimenvedoin. Häneltä puuttuu kuitenkin aitoja omaehtoisia visioita. Kahdessa suurimmassa asiassa, taloudessa ja turvallisuuspolitiikassa, Obama itse asiassa seuraa George W. Bushin viitoittamia teitä.

Obaman heikkouksia on empatian puute – puheissa se heijastuu ärsyttävänä ylimielisyytenä – ja miellyttämisen halu. Obama korjasi vaalivoiton poikkeuksellisena presidenttiehdokkaana. Presidenttinä hän kuitenkin on pyrkinyt samaistumaan Amerikkaa hallitsevaan taloudelliseen ja poliittiseen eliittiin – mustan rotunsa takia ehkä sitäkin innokkaammin. Tätä eivät kannattajat osanneet odottaa.

Tunnettu washingtonilainen lehtimies Bob Woodward, joka tekee kirjaa Obaman presidenttikauden alusta, luonnehti eräässä keskustelussa Obamaa ”eurooppalaiseksi sosialistiksi”. Pahemmin ei voisi erehtyä. Eurooppaa Obama ei tunne, vanha maailma ei näytellyt mitään osaa hänen muotoutumisvuosissaan. Obama on ehkä sosialisti siinä mielessä kuin maailman ensimmäiseksi sosialistiksi sanottu Cristofer Kolumbus. Kolumbushan ei päässyt sinne, minne pyrki, ei tiennyt, minne oli päässyt, ei pitänyt siitä, mihin oli päässyt - ja teki kaiken toisten rahoilla.

Keijo Korhonen 1.2.2010