Olen lyhyen ajan sisällä joutunut huomaamaan ties kuinka monta kertaa, että valtio emme todellakaan ole me, enkä siis minäkään, vaikka niin väitetään.
Jos valtio olisi me, emme haluaisi sairaanhoitojärjestelmää jossa joutuu jonottamaan koko päivän päästäkseen lääkärin vastaanotolle tai kuukausia, jopa vuosia päästääkseen leikkaukseen. Haluaisimme että lääkäri tulee luoksemme jos sairastamme, eikä päinvastoin. Jos valtio olisi me emme panisi kymmeniä miljoonia uuteen musiikkitaloon, kun samaan aikaan opettajia joudutaan lomauttamaan ja terveydenhoitopalvelujen tasoa laskemaan niin että ihmisiä kuolee hoidon puutteeseen.

Jos valtio olisimme me, niin poliitikot kuuntelisivat meitä eivätkä nukkuisi eduskunnassa kun asioitamme käsitellään tai hyväksyisi työttömille ja vähävaraisille tarkoitettuja korotuksia joiden pienuus on suoranaista pilkkaa. Jos valtio olisimme me, emme rakentelisi samaan aikaan järjestelmiä joiden ansiosta hyväosaisen hyväosaisuus nousee potensseissa.

Jos valtio olisimme me, palveluksessamme ei olisi virkamiehiä jotka noudattavat pilkuntarkasti lain sääntöjä mutta eivät sen henkeä. Silloin meitä, myöhässä olevia junia odottavia, ei ajetettaisi ulos pakkaseen vaikka asemarakennukselle on määrätty tietty sulkemisaika.

Jos valtio olisimme me, virkamiehemme ymmärtäisivät että he ovat meitä varten, eivät virastoa varten tai itsetarkoitus. He auttaisivat meitä eivätkä yrittäisi saada meitä nalkkiin vahingossa tekemistämme virheistä.

Jos valtio olisi me, emme myisi tai yksityistäisi toimivia virastoja ja laitoksia tai myisi menestyviä yrityksiä ainakaan tahoille, jotka heti kaupan jälkeen puukottavat meitä selkään laskemalla palvelutasoa ja nostamalla palvelujen hintoja.

Jos valtio olisi me, se huomiosi tarpeemme etukäteen kuten hyvä perheenpää huomioi. Talven lumitilanteen hoitaminen on paljastanut kuinka kaukana valtio loppujen lopuksi on meistä ja kuinka vähän se meistä välittää. Meidän tietämättämme se on ajanut alas sellaisia palveluja joista luulemme maksavamme. Vielä toissapäivänä yksi Helsingin keskeisiä reittejä eli Mäkelänkatu oli täynnä korkeita sohjoharjanteita ja kulumauria. Ajo oli todella vaarallista. Kuinka on mahdollista että on jo viikko edellisestä lumipyrystä ja yksi pääväylistä on vielä kelvottomassa kunnossa?

Jos valtio olisimme me, emme lähettäisi kansalaisten perään kymmeniä iskuryhmiä etsimään luvatta televisiota katsovia tai liputta ajelevia, ennen kuin saisimme omat, miljoonia ihmisiä koskevat toimemme valvontaan. Nyt valtiota ei käytännössä valvo kukaan, eikä sen itseriittoisuutta horjuta mikään. Valtiolta tai kunnalta on turha hakea korvausta siitä, ettei se lupauksensa mukaan auraa jalkakäytävääni, vaikka maksan siitä. Lähellä olemaan päiväkotiin joutuu kulkemaan kadulla sillä jalkakäytäviä ei ole, ei ole ollut viikoihin. Poisviemättömien penkkojen takia kapeilla teillä seikkailevat sekaisin autot ja lastenvaunua työntävät äidit ja isät.

Jos valtio todellakin olisi me, kunnioittaisimme sitä ja maksaisimme ilolla meille määrätyt verot, koska tietäisimme että ne käytetään parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien ihmisten hyväksi. Jos valtio olisi me, arvostaisimme asioitamme hoitavia poliitikkoja ja etujamme valvovia virkamiehiä, olivatpa he kepulaisia, vihreitä, demareita tai jopa rkp:läisiä.

Marko Sihvosen nälkälakko 2010

Erittäin osuva ja ajankohtainen kirjoitus. Kiitokset siitä.

Meiltä puuttuu myös valtiomme toimintaan oikeasti parempaan suuntaan korjaava palautejärjestelmä.

Parhaillaan 1.2. alkanut mielenosoitus pohjavesivarojen hallinnan legitiimistä jatkuu eduskunnan edessä ainakin jonkin aikaa, kunnes se muuttuu mobiiliksi.

Nälkälakko tulee keinoista sieltä ääripäästä. 3 ja puoli viikkoa lienee ihan kohtuullinen saavutus.

Slougani "Corruption connecting people" tulee siten tutuksi muuallakin Suomessa.

Tärkeää on, että myös Teillä on oikeaa tietoa eduskunnan edustalla edelleen jatkuvasta pitkäkestoisesta mielenosoituksesta.

Kuka valtion viranomaisista suostuu kertomaan julkisuuteen mahdollisesti ulkomailta tulevista vaatimuksista pohjavesiresurssien kartoittamiseksi ja niiden ohjaamista kohti yksityistä omistusta sekä liiketoimintaa Suomessa. Kannattavaa liiketoimintaa voidaan luoda käsittääksemme myös mahdollisimman avoimesti.

Tänään on eduskunnassa käsitelty ennakkotietojen mukaan Suomen virallista kantaa ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisesta. Tässä samalla yhdeltä osin katsausta heti eduskunnan ulkopuolella vallitsevaan todellisuuteen.

Laillinen ja luvallinen nälkälakon muodossa toteutettu mielenosoitus keskeytettiin ja hajotettiin poliisin voimakkaalla väliintulolla 26.2.

Poliisin suulliset häätökäskytykset poistua eduskunnan edestä alkoivat heti nälkälakon toisena päivänä eli 2.2. Pitkäkestoinen häätökäskytys alkoi, kun Marko oli ripustanut mielenosoitukseen kuuluvan ”Korruptoitunut hallitus” banderollin asuntovaununsa kylkeen.

Markolla ja hänen mukana kasvaneella tukiryhmällään oli asianmukaisesti 5.1.2010 Helsingin poliisilaitokselle jätetty kirjallinen mielenosoitusilmoitus, jonka kirjainta Marko paikalla olleiden tukiryhmäläisten kanssa tunnollisesti noudatti.

Samassa paikassa oli vielä pitkäkestoisempi nälkälakko vuonna 2001, joka sujui täysin ilman nyt koettua viranomaiskoneiston voimakasta häirintää. Tuolloinkin mielenosoittajat asuivat samalla paikalla asuntovaunussa. Aktiivisen osallistujajoukon mukaisesti suhteuttaen asuntovaunumäärän paikalla tapahtuvaa majoitusta varten.

http://www.oikeusturva.info/vol/arkisto.htm

Luvallinen mielenosoitus eduskuntatalon edessä kuitenkin jatkuu ja aiheesta kiinnostuneiden joukko Suomessa kasvaa.

Nyt kansanedustajien, meppien, puoluetoimistojen edustajien, eduskunnan ja ministeriöiden virkamiesten toivotaan tulevan arkisin kello 17 eduskuntatalon eteen juttelemaan mielenosoittajien kanssa mielenosoituksen aiheista ja kertomaan missä HE 277/2009 vesilain uudistamisen kanssa mennään.

Ainakin nyt keskiviikkona 3. ja torstaina 4.3. tämä kello 17 avoin tee-hetki mahdollistaa kahdensuuntaisen tiedonvaihdon livenä.

Näistä asioista on yritetty saada tarkkaa tietoa viime viikkojen aikana:

A. Mikä on Suomen virallinen strategia mahdollisten pohjavesivarojen yksityistämisen suhteen?

B. Mistä löytyvät keskeiset selvittelyyn liittyvät asiakirjat?

C. Mistä kautta asioiden etenemistä kansalaiset voivat keskitetysti, luotettavasti ja siten ilman harhaanjohtamisen riskiä seurata?

Muistutan samalla, että kyseessä alkaa olla myös EU:n toimien uskottavuus ruohonjuuritason kansalaisten parissa. Lainaus Suomen virallisesta kannasta muulle maailmalle vuoden 2006 kesäkuulta.

Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteena avoin ja tehokas unioni - 30 Jun 2006:

”Suomi haluaa kaudellaan puuttua unionin ydinongelmaan, sen vähentyneeseen oikeutukseen kansalaisten silmissä. Suomi katsoo, että unionin tarpeellisuuden osoittaminen onnistuu parhaiten tekemällä tehokasta lainsäädäntötyötä ja hoitamalla myös unionin muut tehtävät tehokkaasti.

Siksi Suomi panostaa erityisesti avoimeen ja tehokkaaseen toimintatapaan. Avoimuuden lisääntyminen unionin toiminnassa näkyy erityisesti neuvoston istuntojen avautumisena kansalaisten seurattavaksi internetin kautta. Suomen tavoitteena on myös unionin lainsäädäntötyön laadun parantaminen. Tähän sisältyvät sekä säädösten vaikutusten selvittäminen että selkeyden parantaminen.”

Vierailkaa Teille sopivissa tilanteissa osoitteissa:

1. Videoraportteja - http://www.youtube.com/user/wwwoikeusturvainfo
2. Tukiryhmä Facebookissa - http://www.facebook.com/group.php?gid=286922701431
3. Keskusasema internetissä - http://www.supportmarkosihvonen.com/

tai hakekaa tietoa internetin hakukoneilta esimerkiksi hakusanoilla - auta marko sihvosta

Tämä viestini on vapaasti levitettävissänne verkostossanne. Tervetuloa jatkamaan tieto-taitoanne ja suhdeverkostoanne yhteiseksi hyväksi kaikille avoimessa rintamassa.

Mielestämme rauhan, rakkauden ja rispektin merkeissä on turvallista jatkaa kohti länsimaisempaa avoimuutta Suomessa.

Ystävällisin terveisin
Petri Salo
yksi viestien välittäjistä
Markon tukiryhmä

ps.

Kaikki tietävät miten paljastuneelle valelääkärille tapahtuu.

Suomen EIT - tuomarin vuonna 2006 valintavaiheessa toteennäytetyt valheellisuudet sen sijaan ovat johtamassa uuteen pestiin. Aina vuoteen 2015 asti.

Kattava taustatietopaketti löytyy esimerkiksi osoitteessa - http://www.promerit.net/hirvela.kansio.htm

Nälkälakkoromantiikkaan

Nälkälakkoromantiikkaan suhtaudun hieman myötähäpeällä. Se konsti ei tepsi. Nulikkamainen vastakkainasettelu rivipoliisien kanssa punastuttaa. Mitä siitä kukaan saa? Jos siis tarkoitus on muuttaa Suomea ja maailmaa.

Lähtisikö sitten Harri eduskuntaan? Tai minuun tuolloin tällöin hieman lammiomaisesti suhtautuva Jouni T? Ohjelmaa, puolestapuhuttavaa on heille ruvennut kertymään.

Mitä lumeen tulee niin olisihan hyvä, että joku toinen tekee työt. Mielestäni vain olisi komeata nähdä miljoonia hikisiä suomalaisia kolat, lapiot ja harjat kourissa. Ikään kuin ylimääräisissä lumenpoistoharjoituksissa, joihin olosuhteet pakottavat. Kovin hienopieruisiahan mielellämme olisimme. Me emme haluaisi, että valtio olisi me vaan että valtio olisi meidän palvelijamme.

Pitäisi kirjoittaa enemmän vapaaehtoistyöstä! Itse teen sitä kirkkoni piirissä ja siihen sisältyy myös lumitöitä… annat voimiasi ilmaiseksi yhteisen hyvän puolesta. Eikö mielipuolista?

Kukaan ei tahdo päästä rukoillen ja askeettisuudella taivaaseen - mutta heti tänne mulle parempiosaisuus maailmassa; tätä ikuista asetelmaa ei kai mikään muuksi muuta. Mikäli sen ympärille rakennetaan muureja tai asetetaan betonipossuja ne kyllä murretaan.

Jari Ranta.

valtio - mikä se on????

Mikä tai mitä valtio on? Valtion käsite on hämärtynyt. Kukaan ei taida enää tietää, mistä on kyse, kun puhutaan valtiosta.

Meillä on poliittinen eliitti, paljon tyhjää tilaa ja pohjalla kansa. Onko se valtio?

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistetaan, että kirjoittaja on ihminen eikä roskapostitusautomaatti.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa olevat kirjaimet ilman välilyöntejä