Minulla oli eilen tilaisuus todistaa VR:n nykytilaa Pasilan asemalla. Olin saattamassa äitiäni pohjoisen pikajunaan, jota ei saatu liikkeelle Helsingin päärautatieasemalta. Aikataulu venyi viiden ja kymmenen minuutin pätkissä. Lopulta yli tunnin odottelun jälkeen Pendolino suostui saapumaan ensimmäiselle pysäkilleen.
Sadat matkustajat odottivat nöyrinä aikataulumonitorien edessä. Paikalta ei voinut poistua, koska harvat ja epäselvät kuulutukset eivät kyenneet pitämään odottajia ajantasalla muuttuvasta tilanteesta. Lähtöaikatauluja siirrettiin aina viime hetkellä muutamalla minuutilla eteenpäin. Vessassa tai kahvilla käynnin sijasta oli Pavlovin koiran lailla tuijotettava tv-ruutua herkkupalaa odottaen.
Tunnin viivästys ei suista maailmaa raiteiltaan, mutta jotakin tästä ajasta se kertoo. Syy junaliikenteen sekoamiseen kun oli varsin pieni: lumipyry ja rikkoutunut junanvaihde. VR:llä on ollut ylivoimaista mobilisoida harjamiehiä Helsingin ratapihalle. Henkilöstöpolitiikka on vedetty niin kireälle, että poikkeuksellinen talvi selättää yhtiön ensipyrytyksellä.
VR:n politiikka on sitä samaa mitä kaikkialla muuallakin: kaikki mikä irti lähtee ulkoistetaan, väki karsitaan minimiin ja sen jälkeen vain toivotaan, että kaikki sujuisi. Samat ongelmathan ovat mm. lentoasemalla matkatavarapalvelussa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa työntekijästä on tullut kaiken pahan alku ja juuri. Mikä tahansa muu saa maksaa mutta ei työntekijä. Siksi meille tarjotaan rahaa ja vaivaa säästämättä marmorilattiaisia, lasiseinäisiä arkkitehtuurihirviöitä, joissa kromi ja teräs kiiltävät mutta joissa palvelevaa henkilökuntaa ei näy mailla eikä halmeilla. Ihmiset korvataan itsepalveluautomaateilla. Meillä asiantuntijoista yritetään tehdä moniosaajia, kun ammattitaitoisen henkilökunnan palveluista tingitään mutta konsulttien palkkioista ei.
Sen sijaan, että VR kuluttaisi vähemmän organisaationsa laatikkoleikkeihin, konsulttipalveluihinsa ja suureellisten liikenneunelmiensa kehittelyyn, se voisi satsasta perushenkilöstöönsä. Parisataa vanhanajan sekatyömiestä olisi lapiopartiona pitänyt ratapihan kunnossa ja junat liikkeessä. Nyt sen sijaan peruutuksiin ja viivästyksiin vihastuneita matkustajia joudutaan lepyttämään kahvilipuin ja hinnanpalautuksin.
Tiedän mitä tähän vastaisi organisaatiokonsultti: mihin nämä sekatyömiehet pannaan pyryttöminä päivinä, nostelemaan lihavia palkkapussejaan, vai?
Vastaus on selvä: VR:n kokoisessa yhtiössä heille olisi aina käyttöä. Asemalla järjestystä valvomaan, matkustajia opastamaan, yleistä turvallisuutta hoitamaan. Palvelu tehostuisi, ongelmat vähenisivät ja asiakkaiden tyytyväisyys kohenisi.
Mutta tämähän on vastoin nykypäivän dogmia, joka vaatii toimimaan kuin tosi-tv:n suurin pudottaja. Se joka ei saa läskiään liikkelle putoaa kyydistä. Kukaan ei sen sijaan kysy, laihduttaako anorektinen organisaatio itsensä tällä menolla markkinoilta?