
Arizonan yliopiston professori, entinen Suomen ulkoministeri, ulkoministeriön alivaltiosihteeri ja presidenttiehdokas Keijo Korhonen seurasi Yhdysvaltain 44. presidentin Barack Obaman oppivuotta paikan päällä Yhdysvalloissa. Asiantuntijan tarkkuudella hän arvioi uuden presidentin saavutuksia ja antaa päästötodistuksen Obamalle hänen ensimmäisestä virkavuodestaan.
Obama sai heti virkakautensa alkaessa hoidettavakseen jättimäisiä kotimaisia ja maailmanlaajuisia ongelmia, kuten USA:sta alkaneen talouslaman, presidentti George W. Bushilta perityt sodat Afganistanissa ja Irakissa, ilmastomuutoskysymyksen sekä terveydenhuoltojärjestelmän uudistuksen.
Muutoksen sanomaa saarnanneeseen Obamaan kohdistui lähes messiaanisia odotuksia ympäri maailmaa. Obama itse arvioi, ettei Franklin D. Rooseveltia lukuunottamatta kukaan muu USA:n presidentti ole saanut kantaakseen moista murheiden taakkaa.
Korhosen laatima todistus kertoo, ettei Obaman etsikkovuosi ole mennyt aivan putkeen. Obaman saama Nobelin rauhanpalkintokin herätti ristiriitoja, sillä samoihin aikoihin presidentti päätti lisätä USA:n joukkoja Afganistanissa. Muutkin uudistukset ovat edenneet hitaasti, eivätkä Obaman toimet ilmastomuutoksen ehkäisemiseksi ole vastanneet kaikkia odotuksia.
Obaman oppivuosi on jatkoa Korhosen kiitetylle George W. Bushin aikaa käsitelleelle pamfletille Pax Americana. Yhdessä ne rakentavat kattavan kuvauksen maailman ainoan supervallan politiikkaan 2000-luvulla.
Keijo Korhosen Obaman oppivuosi on huippuajankohtainen pamfletti jopa maailmanlaajuisesti, sillä se julkaistaan 20.1. 2010 eli samana päivänä, kun Barack Obaman virkaanastumisesta on kulunut vuosi.







Loistavaa!
Pakkohankinta tämä kirja! Korhosen Pax Americana oli loistava katsaus USA:n tilanteeseen, joten odotukset ovat korkealla myös tämän kirjan kohdalla!
Jos tuon saisi ilmaiseksi
luettavaksi, voisihan siitä katsoa, onko Kepun ent. alivaltiosihteeri oppinut mitään Suomesta lähdön jälkeen. Muuten tuo kirjan buffi ei juuri ole Barrikadile mainokseksi. Se kun pätevöitää kirjaa perustein, joilla Kepun keskinkertaisuuksia buffattiin Kekkosen aikana, kun sellaiset olivat tarpeen - aivan erikoisesti.
Penttijuhani
Keijo Korhonen Barrikadi-iltaan
Olisi hienoa saada Keijo Korhonen, jos hän sattuu olemaan sopivaan aikaan Suomessa, mukaan Barrikadiklubin keskustelu-iltaan. Ainakin allekirjoittanut tulisi kuuntelemaan Korhosta pidemmänkin matkan päästä. Aiheena voisi olla Suomen ulkopolitiikka, Afganistan, Nato, USA ja Venäjä ja muut "ikuisuuskysymykset".
Keijo Korhonen
Hei. Hyvä ajatus. Jos Korhonen ilmaantuu Suomeen sopivahkoon aikaan niin ajatus voitaisiin totetuttaa, eli pidetään mielessä.
Harri
Olisi hauska osallistua
tuollaiseen "alivaltiosihteerin" Barrikaadi-iltaan, jos siitä saisi ennakkotiedon, ja jos sitä ennen saa passin, joka takaa pääsyn ulos Suomesta illan jälkeen. Viimeinen kokemus tuon ajan "alivaltiosihteeereistä" oli Suomen Etyk-asenteista arvostelevan jutun yhteydessä. Silloin UM:n alivaltiosihteeri sanoi jotakin siihen suuntaan, että tiedättehän Te asian - ennen haihtumistaan. Itse vastakommentin toi sitten neljä miestä NL:n lähetystöstä, mikä oli uran ja elon loppu Suomessa. Eivätkä tuon ajan alivaltiosihteerit tai ministerit ole vielä vastannut tuon ajan kysymyksiin, kuten: paljonko Suomi sai kun se rakensi fasaadin, jota NL tarvitsi. Kepun verkkoaikka poistaa yhä kysymyksetkin. Onko Barrikaadi asiassa samalla puolella barrikaadia kuin Kepu/Demarit/jne., yms?
Penttijuhani
Barrikadi ja Korhonen
Barrikadi on kaikkien puolesta kaikkea vastaan niin kuin sloganimme kuuluu. On totta että Keijo Korhonen on keskustan ulkopolitiikan vaikuttaja, Urho Kekkosen luottomies ja idänpolitiikamme yksi pääarkkitehdeistä. Pahempiakin ihmiskohtaloita on nähty.
Korhonen on yksi kokeneimmista kansainvälisen politiikan tuntijoista Suomessa. Viime vuodet hän on opettanut professorina Arizonan yliopistossa. Jo tehtävä osoittaa, ettei ainakaan Amerikassa Korhosta ole leimattu Venäjän ja/tai entisen Neuvostoliiton kätyriksi.
Korhosen kanssa ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä, mutta ainakaan me Harrin kanssa emme ole Barrikadissa keksineet ketään parempaa suomalaista arvioimaan USA:n politiikkaa, suurvalta-asetelmia ja kansinvälisiä suhteita kuin Amerikassa pysyvästi asuva Korhonen. Kaiken kukkuraksi hän on yhä edelleen kynämies parhaasta päästä!
Jouni
Olen ehkä hiukan hapan
näissä jutuissa, kun viisi (väliaikaisen viran) vuotta PE/Tiedustelulle Pariisissa tekivät elon ja lehtiuran jatkon Suomessa mahdottomaksi. Kepu ja Demarit - tai valtio - väittivät lisäksi, että olisin saanut "salaisuuksia" UM:ltä, kun he itse yrittivät saada niitä minulta. Tein työtä omin nokin, erikoisvaatein, mikä kaikki katosi Suomen valtion "virallisista papereista." Sitten nuo maanpetolliset ääliöt veivät tasavallan konkkaan ilman tarvetta ottaa vastuita. KK oli vain yksi porukasta, ehkei tyhmin, aika tyhmä kuitenkin. Ja on helppoa paeta kirjoitteluun USA:sta, kun jutut omista asioista jäivät tekemättä, vastuut ottamatta.
Penttijuhani
Uskomatonta tekstiä
Ei voi muuta kuin ihmetellä Penttijuhanin kirjoituksia. Happamia sanoi kettu... Korhonen on ollut edoton valopilkku suomalaisessa ulkopoliittisessa keskustelussa. Suomen kuvalehden kolumnissaankin Korhonen oli ainut suomalainen vaikuttaja, joka uskalsi sanoa totuuden Israelin harjoittamista sortotoimista palestiinalaisalueella. Ilman Korhosta USA:sta Suomessa käytävä keskustelu olisi Stubbin kaltaisten hymistelijöiden sananhelinää yhteisistä arvoista vailla kritiikin hiventäkään. Kuten Mauno Koivisto totesi, ennen saatettiin olla rähmällään itään, nyt ollaan rähmällään Washingtonin suuntaan. Ja pahasti.
Sananvapautta Suomessa
toteutettiin useimmiten USA:n arvostelulla, minkä se muuten hyväksyi - kahdesta syystä:
- Suomeksi kirjoitettu arvostelu ei juuri ketään missään heilauttanut. Ruotsikin oli sitä täynnä, ruotsiksi. CIA:n lellipoju Olof Palme ei kaihtanut USA-kritiikkiä, vaikka hän oli duunannut maan yhteistyöt USA:n kanssa. Mutta Suomen kohdalla oli kyllä muuta - lähellä olevaa arvosteltavaa, siis NL-suhteissa ja niiden "toteutuksissa."
- USA:lle sen omien "agenttien" ukottavuuden ylläpito oli tuon suvaitsevuuden syiden joukossa. Kuvittelin, tai näin, Korhosenkin tässä Palme-puljussa. Urkkikin oli siellä. Happamuus muuten johtuu näistäkin teattereista; pari kertaa yritettiin pakottaa "pekenemaan" USA:han Cia-konspiraationa, kun Urkki & Co eivät halunneet ottaa vastuitaan. Laissa se on maanpetoksellista vallan väärinkäyttöä, jota demaritkin harrastivat.
Kommareilla oli omat kuvionsa Andropovin kanssa. Hän oli vanha Kuusisen kasvatti. "Erikoistehtävien" Vladimirov soitti urkujaan Suomen politiikassa.
Penttijuhani
Suomettumisesta toiseen
En omasta mielestäni kommentoinut juuri mitään edelliseen suomettumisen kauteen, jolta ajalta Penttijuhanin kaunat tunutuvat juurtuvan. Ymmärrän kyllä kaunaisuuden, mutta sen purkaminen täällä ei liity mitenkään itse asiaan eli USA:n nykypolitiikan käsittelyyn
Se liittyy siihen, etteivät
Suomen asioista vastanneet virkamiehet käsitelleet vastuullaan olevia juttuja vaan pakenivat vastuuta niistä muiden asioiden arvostelun "sananvapauteen." Jos siis Kekkosen ja Koiviston ajan ulkopolitiikan "vastuulliset erikoistuntijat" jankuttavat muiden jutuista, kun he veivät oman maan kalliiksi tulleeseen yhteistyöhon NL:n kanssa, sitten konkurssiin, niin jotakin on ns. "arvoissa" pielessä.
Pohjoismaat ovat täynnä näitä tohtoreita, jotka hommistaan esim. CIA:lle saivat stipendejä ja kunnianosoituksia, mutta jotka eivät omissa maissaan koskaan oikein tehneet työtään. Muuten Korhonen lienee ns. puolueettomuuslinjan viimeisiä pitäjiä UM:ssa, mistä voisi kirjoittaa mielenkiintoisempia juttuja kuin USA:n politiikasta, mistä aiheesta ei puutu päteviä arvioita. Kekkosesta niitä puuttuu.
Penttijuhani
Arvio Kekkosesta
Kun kerran sellainen pätevä arvio Kekkosesta puuttuu, Penttijuhani voisi kirjoittaa meille sellaisen. Samalla voisi purkaa omia patoutumia, joka olisi kaikille parempi vaihoehto kuin niiden purkaminen täällä. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa.
Kekkonen ei patoutumieni
syy. Niitä antoi yritys puolustaa Etykin muka (Suomessakin) pyhittämää sananvapautta, joka johti sensurointiin, syytöksiin, joilla suojatttiin kaikkia niitä limakoita, joita yhä pidetään listoilla kassakaapeissa. Olin minä useammin kuin kerran osallinen Kekkostakin uhkaaviin konspiraatioihin, muttei se velvoita ottamaan niitä tai miehen julkista imagoa vakavasti. Yksi oli konjakkipullon kanto ilman paperikäärettä. Kauheaa, tosi kauheaa! Hah-ja-hah!
Kirjoittaminen on myös osa ns. sananvapautta, Suomessa yhä myös tiedon vapautta, kun kansalaisia pidetään yhä pimeässä sekä Kekkosen että Koiviston aikojen saavutuksista. Kun niistä on maksanut, muutakin vastiketta kuin Supon vanhoja natseja ja huumekauppiaita kannoilla on oikeus vaatia. Eivätkä psykologiset selitykset ole uusia, osa Kekkos- ja Koivislovakiaa vain. Mikä se nimi nyt on?
Penttijuhani
Edelleenkään ei liity aiheeseen
Niin mielenkiintoista kuin Penttijuhanin kirjoituksia onkin lukea, ne eivät mitenkään liity aiheeseen eli Obamaan ja USA:n politiikkaan.
Niin, tuo aihe olisi siis
nähdä, onko tuo arvostettu Kekkosen Suomen tohtori päässyt ylös siitä masentavasta tasosta, joka Urkin (ja Manun) "ulkopoliittisella keskustelulla" aikoinaan vakiinnutettiin. Tässä refreraatti on suppea minkään toteamiseksi. Ärsyttävää siinä on, että yhtä tuon tason "pakottajista" yhä kehutaan. Tästäkin on kokemuksia, siis siitä, miten Urkin & Co:n aikaan selvät totuudet kiellettiin tai julistettiin salaisiksi, ja outoja liturguoita, hömppää tai humppaa tarjottiin tilalle. Jos lähetät kirjan ilmaiseksi, teen arvion. Aiheen tunnen, paremmin kuin Keijo K, luulisin. Hän oli aikonaan ympärillä pyörineiden Kepun julkisten "mulkoilijoiden/murisijoiden" joukossa.
Penttijuhani
Parempi varmaan luovuttaa
Parempi varmaan luovuttaa ja jättää Penttijuhani yksinään tänne purkautumaan.
Suurkiitos, hyvään
seuraan kun jään! Tein siis tarjouksen, jota ei otettu, mikä sinänsä on selvitys.
Korhonen osaa
Täytyy myöntää, että Korhosen uusin tuntui aluksi huomattavasti puisevammalta esitykseltä kuin Pax Americana. Mutta lukeminen kannatti. Mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä paremmin avautui ikkuna ilmiöön nimeltä Change. Ikävä kyllä tyhjältä vaikuttaa Obaman lupausten sammio. Kaikki tuntuu jatkuvan entiseen tapaan. Business as usual.
Suosittelen Korhosen kirjaa kaikille, myös Obama-intoilijoille. Se avaa silmiä todelliseen Amerikkaan paremmin kuin kotimainen USA-keskustelu.
Korhonen Barrikadi-illassa
Järjestämme keskusteluillan Kulttuuritehdas Korjaamolla Obaman Amerikasta keskiviikkona 10.3. klo 19. Osoite on Töölönkatu 51b Helsinki.
Illan aluksi Keijo Korhonen antaa puhelimitse suoran raportin ison veden takaa. Nyt on tilaisuus jatkaa tätä tälläkin palstalla käytyä keskustelua paikan päällä. Tervetuloa kuulemaan ja väittelemään!
Jouni
Voisitko julkaista tuon
Korhosen puhelinraportin tekstinä? Se ehkä avaisi
kentän perustaville huomautuksille, jos nuo ns. USA-keskustelut ovat yhä vanhalla tasollaan. Jouduin aikoinaan tekemään - tai yrittämään - työn tekoa valtionkoneistossa, joka syyti kaikenlaista USA-kritiikkiä koneistonsa täyteen. Se auttoi UM:n ja PlM:n karriääreissä - muttei työssä(ni). Jotakin on täytynyt muuttua, mikä jokin olisi hauska nähdä.
Penttijuhani
Keskustelu keskusteluna
Penttijuhanin toive saada Keijo Korhosen puhelinraportti kirjallisena jää toteuttamatta. Yhteydenotto Arizonaan on tarkoitettu keskusteluillan pohjustukseksi. Sitä voi tulla kuulemaan ja tuoreeltaan on mahdollisuus esittää mielipiteitään Korhosen kannaottoihin.
Keijo Korhonen on jo kirjannut kantansa Obaman oppivuodesta pamfletiksi. Sieltä löytyy mustaa valkoisella hänen näkemyksensä. Kirjaa voi lukea ja opponoida vapaasti.
Keskiviikkoiltana 10.3. klo 19 ei kuitenkaan lueta eikä kirjoiteta vaan puhutaan. Tervetuloa kaikki rohkeasti paikanpäälle Kulttuuritehdas Korjaamoon (Töölönkatu 51B) keskustelemaan!
Jouni
Kiitos kutsusta, mutta
Suomen valtio ei ole elokuun 1973 jälkeen pystynyt kirjoittamaan passejani niin, etteivät ne olisi tuottaneet ongelmia, joista olisi pitänyt syyttää kaikenlaisia ad-hoc "rikollisia." Viimeinen Marianhaminassa 1983 oli "Kosakken" nimisen paikan baarimikko. Hänen syyllisyytensä todisti pulju ministereiden sihteereitä, baarissa. Hän olisi ollut syypää myös vuotavaan kaasupulloon, joka oli tasavallan jäähyväislahja.
Niin se oli - ja on yhäkin - niille jotka eivät usko joulupukkiin, Paasivi-Kekkonen-Koivistoon, yms. Minkä täten rekisteröin vapauttaakseni Barrikadin osallisuuksista rikollisuuksiini, joita pulpahtelee yhä, mitä omituisimmin.
Penttijuhani
come on for your shopping
come on for your shopping now designer handbags and replica handbags or replica watches all come here.we supply Replica hermes handbags and Versace Replica handbags or Louis Vuitton handbags .Replica chanel handbags very cheap base on high quality and perfect service .replica omega watches and Swiss replica watches very cheap at our store .designer purse very Beautifulwww.bestbaghome.com and hermes handbags let u Save some money .handbags as Marni handbags and Versace handbags .Thomaswylde handbags .Juicy Couture handbags .Loewe handbags .Valentino handbags all in our sits
|Alexander Wang handbags|Bottega Veneta handbags|Kooba handbags|insulated glass|marble composite slab|Replica Bvlgari Watches|Replica Cartier Watches|Replica Chanel Watches|Replica Chopard Watches|Replica Corum Watches|Franck Muller Watches|Replica Gucci watches|Replica IWC watches|Jimmy Choo handbags|Jimmy Choo bags|Yves Saint Laurent handbags|YSL handbags|breitling Superocean|breitling bentley watch|breitling bentley GT|breitling Montbrillant|breitling Navitimer|IWC watche|Replica IWC watches|IWC Pilot|IWC InGenieur|replica iwc portuguese|royal oak watches|Audemars Piguet watches|Audemars Piguet Replica Watch|Baume Mercier Watches|Bell ross watches|Bvlgari watches|Bvlgari watches replica|replica jaeger le coultre watches|jaeger le coultre watches|Replica Cartier watches|Cartier watch|cartier tank francaise watch|cartier tank watch|chanel J12 watch
Kirjoita uusi kommentti